Suomen johtava johdinsarjavalmistaja Crimppi jatkaa voimakkaalla kasvu-urallaan. Konserni avaa seuraavaksi uuden tytäryhtiön Latviaan. Tehdas aloittaa toimintansa vuoden 2024 ensimmäisen kvartaalin aikana. Crimpin nykyiset tehtaat Suomessa, Kroatiassa ja Kiinassa jatkavat toimintaansa normaalisti.
– Crimpin Latvian tehdas laajentaa konsernin tehdasverkostoa ja mahdollistaa asiakkaille entistä monipuolisemman palvelun. Uuden tehtaan tuotanto pystytään ajamaan ylös nopeasti, sillä siirrämme aluksi sinne olemassa olevaa tilauskantaa Kroatian tehtaalta, kertoo Crimpin toimitusjohtaja Timo Harri.
Latvia – strateginen ja vihreä valinta
Latvia valikoitui uuden tehtaan sijainniksi maantieteellisistä ja ympäristöllisistä syistä. Sijainti minimoi tehtaiden välisiä sisäisiä kuljetuksia, ja tuontirahdin matka asiakkaille pienenee merkittävästi.
– Latvian tuotannolla voimme pienentää tuotteiden hiilijalanjälkeä asiakkaille ja palvella logistisesti tehokkaammin. Uusi tehdas vapauttaa samalla muiden tehtaiden kapasiteettia kasvuun, ja esimerkiksi Kroatian tehtaamme voi palvella jatkossa Keski- ja Etelä-Eurooppaa entistä kattavammin, Harri kertoo.
Latvian tehdas sijaitsee maan länsiosassa Liepājan alueella. Lähellä on maan toiseksi suurin satama ja hyvät säännölliset meriyhteydet. Alueen teollisuuden myötä soveltuvaa työvoimaa on hyvin saatavilla. Lähivuosina henkilöstömäärää on tarkoitus kasvattaa nopeasti. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kehittää Crimppi Latviasta yli 100 työntekijän tehdas.
– Olen innoissani mahdollisuudesta päästä rakentamaan Crimpin uutta tytäryhtiötä Latviaan. Olen varma, että uusi Liepajan tehdas tukee hyvin Crimpin strategiaa ja edesauttaa kasvun jatkumista. Olemme nyt palkkaamassa ensimmäisiä työntekijöitä, jotka lähtevät koulutukseen Crimpin muille tehtaille. Näin varmistamme osaamisen ja tuotteiden huippulaadun heti alusta alkaen, kertoo Crimppin Latvian tehtaanjohtaja Ingus Palapis.
Crimppi investoi taloustaantumista huolimatta
Maailmantalouden haastava tilanne vaikuttaan usein yritysten hankintoihin ja liiketoimintaan. Crimppi haluaa uida vastavirtaan ja kehittää ja investoida tulevaisuuteen myös tässä markkinatilanteessa.
– Olemme tehneet kaikki suuret investointimme taantumien aikana. Uskomme omaan tekemiseemme, ja valmistamiamme tuotteita tarvitaan entistä enemmän vihreän siirtymän myötä. Jatkamme siis strategiamme mukaista vahvaa kasvua luottavaisesti ja määrätietoisesti, Harri sanoo.
Samalla kun Crimppi investoi Latvian tehtaan konekantaan, yhtiö tekee merkittäviä koneinvestointeja myös Vaasan tehtaalleen. Tehdas- ja koneinvestoinnit vahvistavat Crimpin asemaa johtavana johdinsarjavalmistajana myös globaalilla tasolla.