Crimpin uusi strategia tähtää vahvaan kasvuun

Crimppi on Suomen suurin johdinsarjatehdas, joka on kasvanut nykyiseen asemaansa osaamisellaan ja asiakaslähtöisyydellään. Uuden strategian tavoitteena on luoda myös tulevina vuosina vahvaa ja kannattavaa kasvua yhtiön kaikilla tehtailla. Tässä onnistutaan muun muassa asiakaspalvelun kehittämisellä.

Toimitusjohtaja Timo Harrin mukaan Crimppi tähtää strategiassaan johtavien sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kumppeneiden joukkoon. Tässä tavoitteessa onnistutaan muun muassa:

Asiakkaalle omistautuminen on Crimpin tärkeimpiä arvoja ja avainasemassa myös uudessa strategiassa. Alkuvuonna 2021 yhtiössä tehtiin asiakaspalvelun kehittämiseksi organisaatiomuutos, jossa Suomen tehtaan myyntitiimin resursseja lisättiin.
– Haluamme aidosti tuottaa asiakkaallemme lisäarvoa. Uudistuksen ansiosta myyjien asiakaspalvelu onnistuu nyt kokonaisvastuullisesti, Harri esittelee.

Suurempi myyntitiimi palvelee entistä ketterämmin

Suomen myyntiorganisaatioon kuuluu nyt kuusi myyjää, jotka vastaavat asiakkuuksista kokonaisvaltaisesti. Myyjä koordinoi yhteistyötä asiakkaan kanssa ja huolehtii asiakkaan tarpeista aktiivisesti.
– Kun vastuu on keskitetty myyjälle, hänen kokonaistietämyksensä asiakkaan tarpeista on parempi. Asiakkaalle pystytään nyt vastaamaan nopeasti ja heitä voidaan palvella tehokkaammin, Harri kertoo.

Myyntitiimimme palvelee, ota yhteyttä:

Crimpin Kiinan tehdas muutti uusiin moderneihin tiloihin – tuotanto käynnistyi heti

Suzhoun uusi tehdas tehostaa tuotantoprosesseja ja parantaa henkilöstön viihtyvyyttä.

Crimpin Kiinan toimipiste on muuttanut uusiin tiloihin Suzhoussa. Tuotanto käynnistyi tänään 1.7. tehokkaiden muuttopäivien jälkeen. Uudet yli 2 000 neliömetrin toimitilat on rakennettu vuonna 2019. Modernin ja avaran tehtaan myötä Crimpin Kiinan tuotanto tulee tehostumaan, sillä sen layout saatiin suunniteltua erittäin toimivaksi.

– Tuotanto suoraviivaistuu ja materiaalivirrat kulkevat nyt sujuvammin. Toimisto ja tuotantotilat pääsivät myös samaan kerrokseen, mikä sujuvoittaa prosesseja vanhaan tehtaaseen verrattuna, kertoo Kiinan tehtaanjohtaja Tommi Manninen.

Modernin ja avaran tehtaan myötä Crimpin Kiinan tuotanto tulee tehostumaan.

Vuosi on ollut raskas Covid19-tilanteen vuoksi, eikä vähiten Kiinassa. Suzhou on kuitenkin säästynyt virukselta erittäin hyvin, ja Crimpin tehdas on ollut suljettuna ainoastaan yhden viikon. Manninen pitääkin uutta tehdasta kaivattuna muutoksena haastavan kevään jälkeen.
– Tämä on uusi upea alku koko meidän Suzhoun toiminnalle. Asiakkaat ja työntekijät tulevat varmasti iloitsemaan sekä uudistuksesta että paremmista tiloista, hän uskoo.  

Crimpillä on tehdasverkosto Suomessa, Kroatiassa ja Kiinassa. Tehtaita hyödynnetään älykkäästi asiakkaan tarpeiden mukaan toimitusajasta ja tuotteiden kohdealueesta riippuen. Kiinassa Crimpillä on ollut tehdas jo vuodesta 2006. Suzhoussa valmistetaan johdinsarjoja pääasiassa Kiinan markkinoille sekä suurivolyymisiä tuotteita vientiin. Yli 10 miljoonan asukkaan Suzhou sijaitsee Kiinan itärannikolla Shanghain länsipuolella.

Planmeca luottaa hammashoitolaitteiden johdinsarjojen valmistuksessa Crimppiin

Crimppi valmistaa johdinsarjat maailman johtavalle hammaslääketieteen laitevalmistajalle Planmecalle. Planmecan hankintapäällikön Pasi Häyhän mukaan Crimpistä on tullut vuosien myötä yksi Planmecan suurimmista toimittajista: ”Crimpin parhaat valtit ovat korkea ammattitaito, joustava palvelu ja nopeat toimitukset.”

Suomalainen Planmeca Oy valmistaa hammaslääketieteen huipputeknologiaa: digitaalisia hammashoitokoneita, CAD/CAM-ratkaisuja sekä 2D- ja 3D-kuvantamislaitteita. Planmeca vie tuotteitaan yli 120 maahan ympäri maailmaa. Jokaisessa laitteessa matkaa mukana myös Crimpin valmistamia johdinsarjoja.

Crimppi valmistaa Planmecalle jatkuvasti ja laaja-alaisesti erilaisia johdinsarjoja kaikissa Suomen, Kroatian ja Kiinan tehtaissaan. Toimituksiin kuuluu sekä suuria tuotantoeriä että yksittäisiä protoja eri tuotekehitysprojekteja varten. Planmecan hankintapäällikön Pasi Häyhän mukaan näin hyvä yhteistyö ei olisi mahdollista ilman Crimpin korkeaa teknistä osaamista ja joustavaa palvelua.

– Kun tilaamme Crimpiltä protoja, ne ovat käytännössä aina kerrasta hyviä. He ymmärtävät, mitä haluamme, ja voimme aina luottaa heidän ammattitaitoonsa ja reagointinopeuteensa, hän kertoo. 

Kuva: Planmeca

Suuri materiaalivarasto ja hyvät toimittajaverkostot
nopeuttavat palvelua

Häyhän mukaan protojohtoja tilataan toisinaan jopa vain viikon tai kahden varoajalla, jotta tärkeissä tuotekehitysprojekteissa päästäisiin eteenpäin. Suomen suurimpana johdinsarjavalmistajana Crimpin kattavat materiaalivarastot ovat tällöin kullanarvoiset.
– Meidän näkökulmastamme on suuri vahvuus, että Crimppi valmistaa meille suuria tuotantoeriä ja ylläpitää myös suurta varastoa. Heidän reagointiaikansa protoissa ja muissakin erityistilanteissa on aina nopea, hän kiittelee.

– Vaikka tarvitsemaamme materiaalia ei olisikaan Crimpin varastossa, toimitus hoituu silti hyvin nopeasti. Crimpin hankintaorganisaatio tekee tässä kyllä hyvää työtä, ja se näkyy meille asiakkaille asti.

Kuva: Planmeca

Oman johdinsarjatuotannon ulkoistus oli viisas ratkaisu

Planmecan hammashoitolaitteiden johdinsarjavalmistus oli yhtiön omissa käsissä vuoteen 2013 saakka, jolloin se päätettiin ulkoistaa. Kansainvälisen kilpailutuksen jälkeen yhdeksi päävalmistajaksi valikoitui Crimppi.

Häyhän mukaan johdinsarjojen valmistuksen ulkoistus osoittautui viisaaksi ratkaisuksi. Kun valmistus vielä hoidettiin omin voimin, olivat materiaalien ostovolyymit pieniä eikä hankinta ollut kustannustehokasta.
– Jouduimme toisinaan ostamaan jopa kolmen vuoden tarpeet kerralla, mihin jouduttiin sitomaan sekä pääomaa että varastotilaa, Häyhä toteaa.

Koska Crimppi on erikoistunut johdinsarjoihin, sen ostovolyymit komponenttitoimittajilta ovat suuria, mikä tehostaa hankinta- ja tuotantoprosesseja huomattavasti.

Häyhän mukaan siirtyminen omasta tuotannosta ulkoistettuun on sujunut todella hyvin, vaikka muutos aluksi huolettikin. Planmecalla pohdittiin erityisesti tuotannon joustavuutta, kun työ ei enää ollutkaan omissa käsissä.
– Kun totuimme uuteen järjestelyyn, kaikki meni yllättävän hyvin. Crimppi pystyy palvelemaan erittäin joustavasti myös erikoistilanteissa, mikä on ollut meille ensiarvoisen tärkeää.

Huipputeknologia vaatii takuuvarmat johdinsarjat

Kuva: Planmeca

Crimppi vastaa Planmecan erityisvaatimuksiin myös Pohjois- ja Etelä-Amerikan markkinoille myytävissä tuotteissa. Siellä hammashoitokoneiden johdinsarjavalmistajan pitää olla UL-hyväksytty, mikä viittaa Underwriters Laboratoriesin standardeihin.
– UL käy säännöllisesti auditoimassa Crimpin tuotannon, jotta se vastaisi heidän vaatimuksiaan. Me Planmecalla pääsemme näin omassa auditointiprosessissamme helpommalla, kun ostamme johdot toimittajalta, jolla on jo UL-hyväksytty tuotanto, Häyhä kertoo.

Koska Planmecan tuotteet edustavat korkeaa teknologiaa, johdinsarjojen laadusta ei voi tinkiä. Yleisesti tärkein laatuehto on krimppauksen pitävyys. Jos johtojen krimppaus koneen sisällä hajoaa tai irtoaa, laitteen korjauksesta koituu kallis lasku. Häyhän mukaan Crimpin kanssa laatuongelmia ei ole ollut käytännössä koskaan. 

– Olisi erityisen harmillista, jos johdinsarja pettäisi hammashoitolaitteessamme jossain Australian takamailla. Silloin huoltomiehen täytyy matkustaa tuhansia kilometrejä tekemään kallis korjaus viallisen, vain parin euron hintaisen johdinsarjan vuoksi, Häyhä huomauttaa.

– On siis äärimmäisen tärkeää, että johdinsarjat toimivat luotettavasti. Se, että pystymme luottamaan Crimppiin sataprosenttisesti, on mielestäni todella hieno juttu. Voimme Planmecalla nukkua yömme rauhassa, hän hymyilee.